Rochdalen periaatteet

Rochdalen periaatteet ovat kansainvälisen osuustoimintaliikkeen käyttämiä toimintaperiaatteita. Tarinan mukaan ne olisi alun perin kehitetty maailman ensimmäisenä osuuskauppana pidetyn, vuonna 1844 perustetun Rochdale Society of Equitable Pioneers -osuuskunnan piirissä Britanniassa, mutta todellisuudessa ne muotoutuivat vähitellen käytännön toiminnan kautta ja niitä oli välillä enemmän, välillä vähemmän kuin ne tunnetut seitsemän pääperiaatetta, jotka hyväksyttiin vuonna 1937 Kansainvälisen Osuustoimintaliiton ICA:n periaatteiksi ruotsalaisen Anders Örnen toimittamina:^[1]

1. avoin jäsenyys,
2. demokraattinen hallinto,
3. ylijäämän palautus ostosten mukaan,
4. rajoitettu pääoman korko,
5. poliittinen ja uskonnollinen puolueettomuus,
6. käteismaksu ja
7. valistustyön tekeminen.

Näiden seitsemän periaatteen pohjalta eri maiden eri osuustoimintaliikkeet ovat soveltaneet omia säännöstöjään, jotka poikkeavat alkuperäisistä enemmän tai vähemmän. Myös kansainvälinen periaatteisto on vuosikymmenten kuluessa hioutunut. Kansainvälisen osuustoimintaliitto ICA:n vuonna 1995 vahvistamat periaatteet on muotoiltu seuraavasti:^[2]

1. Vapaaehtoinen ja avoin jäsenyys. Osuuskunnat ovat vapaaehtoisia organisaatioita, jotka ilman sukupuolista, yhteiskunnallista, rodullista, poliittista tai uskonnollista syrjintää ovat avoimia kaikille, jotka voivat käyttää osuuskunnan palveluja ja ovat valmiita noudattamaan jäsenyyden velvoitteita.
2. Jäsenten demokraattinen hallinto. Osuuskunnat ovat jäsentensä hallitsemia demokraattisia organisaatioita. Päätöksentekoon aktiivisesti osallistuva jäsenkunta määrää niiden toimintalinjoista. Luottamushenkilöinä toimivat miehet ja naiset ovat tilivelvollisia jäsenkunnalle. Perusosuuskunnissa jäsenillä on yhtäläinen äänioikeus (jäsen ja ääni) ja myös muun asteisissa osuuskunnissa hallinto on järjestetty demokraattisesti.
3. Jäsenten taloudellinen osallistuminen. Jäsenet osallistuvat yhdenvertaisesti ja oikeudenmukaisesti osuuskunnan pääoman kartuttamiseen ja sen demokraattiseen hallintaan. Ainakin osa pääomasta on yleensä osuuskunnan omaisuutta. Jäsenyyden edellyttämälle osuusmaksulleen jäsenet saavat yleensä vain rajoitetun koron tai ei korkoa lainkaan. Ylijäämän jäsenistö osoittaa yhteen tai useampaan seuraavista tarkoituksista: osuuskunnan kehittämiseen, rahastoihin, joista ainakin osa on jakamattomia, palautuksiin jäsenille palvelujen käytön suhteessa tai jonkin jäsenistön hyväksymän toiminnan tukemiseen.
4. Itsenäisyys ja riippumattomuus. Osuuskunnat ovat itsenäisiä, jäsentensä hallitsemia itseavun organisaatioita. Jos ne tekevät sopimuksia muiden organisaatioiden kanssa, valtiovalta mukaanluettuna tai hankkivat ulkopuolista pääomaa, se tapahtuu jäsenten demokraattisen hallinnon ja osuuskunnan itsenäisyyden turvaavilla ehdoilla.
5. Valistus, koulutus, viestintä. Osuuskunnat valistavat ja kouluttavat jäsenistöä, luottamushenkilöitä, liikkeenjohtoa ja henkilöstöä, jotta nämä voivat antaa tehokkaan panoksen osuuskuntansa kehittämiseen. Osuuskunnat tiedottavat suurelle yleisölle sekä etenkin nuorisolle ja mielipidevaikuttajille osuustoiminnan luonteesta ja sen eduista.
6. Osuuskuntien keskinäinen yhteistyö. Osuuskunnat palvelevat jäsenistöään tehokkaimmin ja vahvistavat osuustoimintaliikettä harjoittamalla keskinäistä yhteistyötä paikallisissa, alueellisissa, valtakunnallisissa ja kansainvälisissä yhteistoimintaverkostoissa.
7. Toimintaympäristövastuu. Osuuskunnat toimivat yhteisöjensä kestävän kehityksen hyväksi jäsenten päättämällä tavalla.

1. ↑ Uranuurtajien legendan jäljillä, Pellervo.fi. Viitattu 31.7.2016.
2. ↑ Osuustoiminnan periaatteet (Arkistoitu – Internet Archive), Osuustoiminnan kehittäjät – Coop Finland ry. Erkki K. Kangas 3.6.2016. Viitattu 31.7.2016.